Seitai Shiatsu

Seitai Shiatsu on japanilainen, Kato Sensein kehittämä, kehoa virittävä kokonaisvaltainen menetelmä, jossa elämänvoiman kiertoon
ja toimintaan kehossa vaikutetaan eri tavoin.

Hoidon aikana käydään läpi koko keho hieroen, erilaisin heilutuksin ja venytyksin sekä energiakanavistossa sijaitsevia akupisteitä painellen.
Näin rentoutetaan keho ja mieli aktivoidaan sisäisen voiman kiertoa kanavissa. Tavoitteena on edesauttaakehoa hoitamaan itse itseään.

Hoito ja vaikutukset

Hoidolla voidaan muun muassa helpottaa unettomuutta sekä erilaisia kipu- ja särkytiloja (esim. migreeni, selkäkivut), tasapainottaa hormonitoimintaa, tukea ruoansulatusta ja aineenvaihduntaa sekä vahvistaa veren- ja imunesteiden kiertoa kehossa.

Seitai Shiatsu on monipuolinen ja tehokas hoitomuoto, jonka vaikutukset ulottuvat sekä puhtaasti fysiologiselle että henkiselle,
mielen ja energian tasolle.

Käsittely toteutetaan yleensä peruskäsittelynä, jossa koko keho käydään läpi monipuolisesti. Aikaa tulisi varata 60-90 minuuttiam. Hoito voidaan myös kohdentaa vain tiettyyn kehon osaan esim. niska- hartia seudulle, selkään tai jalkoihin. Tällöin aikaa tulisi varata 45 minuutista ylöspäin.

Hoito tehdään lattialla futon -patjan päällä kevyessä vaatetuksessa; esimerkiksi verryttelyhousut ja hihallinen paita käyvät hyvin.

Rentouttava hoito odottavalle äidille

Seitai Shiatsu sopii myös erinomaisesti raskaana olevalle sen elimistöä sekä hormonitoimintaa tasapainottavan vaikutuksen vuoksi.
Hoidossa käydään läpi kehoa monipuolisesti kevyesti hieroen ja painellen esim. kallonpohjaa, päätä, yläselkää ja jalkoja.
Hoidon lempeä käsittely on elvyttävää, miellyttävää ja syvästi rentouttavaa.

Shiatsu lapselle

Shiatsu on lempeä ja hellävarainen hoito lapselle. Hoito auttaa esimerkiksi vatsavaivoihin, levottomuuteen, keskittymishäiriöihin, kasvukipuihin, lihaskipuihin sekä uni- ja nukahtamisvaivoihin.